perjantai 16. toukokuuta 2014

Stressi - mitä se on? Voinko tehdä jotain?

Stressitila on nykypäivänä lähes normaali tila monelle meistä. Usein kuulee ihmisiltä jotka ovat alkaneet hoitamaan itseään tai hypänneet pois liian stressaavasta elämäntilanteestaan sanovan etteivät edes tajunneet kuinka väsyneitä, uupuneita, ahdistuneita ja stressaantuneita olivat ennen kuin tilanne oli ohi. Jotkut meistä tietävät olevansa uupuneita ja stressaantuneita, mutta eivät ota asiakseen hoitaa tilannettaan tai eivät edes enää jaksa tehdä asialle mitään. 

Jos olet tässä tilanteessa niin aloita antamalla itsellesi anteeksi, et ole vielä voinut alkaa hoitamaan tilannettasi. Teet tällä hetkellä varmasti parhaasi mukaan sen kaiken mitä teet. Hyväksy tilanteesi, älä lisää siihen stressiä turhalla syyttämisellä! Sinusta voi tuntua siltä, että olit vielä vähän aikaa sitten ystävällinen, pirteä ja iloinen ja nyt enkeli sinussa on hävinnyt. Nykyään ärryt helposti rakkaillesi, sinusta tuntuu, että on vaikeaa kestää pienintäkään vastoinkäymistä ja päivittäiset askareet voivat tuntua ylivoimaisilta. Voi olla, että kehosi ja hermostosi ovat hätätilassa, olet stressaantunut ja sinun on aika rauhoittaa elämääsi jotta saat uudestaan yhteyden sinuun, aitoon kauniiseen sinuun. 

Äärimmäisessä stressitilassa olevalle kaikki rentoutuminen voi olla jo todella vaikeaa, yritä pyytää tukea ympäriltäsi. Yritä jatkaa rentoutumista vaikka se aluksi tuntuisi inhottavalta, ärsyttävältä jopa ajanhukalta. Kiität itseäsi myöhemmin kun huomaat miten oma elämäsi sekä läheistesi elämä muuttuu positiivisemmaksi ympäriltäsi.



Kuva ayleene


Mitä stressi on kehossa?

Kovin vähän puhutaan ihmisen hermostosta, mutta siitä on hyvä ymmärtää vähän kun tutustuu stressiin tai joogaan/rentoutuksiin sillä niiden yhtenä tarkoituksena on vaikuttaa juuri hermostoon. 

Ihmisen ääreishermoston voi jakaa karkeasti kahteen; somaattiseen ja autonomiseen hermostoon. Keskityn tässä tekstissä hiukan autonomiseen hermostoon:

Autonominen hermosto ylläpitää kehon automaattisia toimintoja. Esimerkiksi sydämensyke, ruuansulatus, unirytmi, rentoutuminen ja hengitys.

Jaan vielä autonomisen hermoston kahtia eli sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Parasympaattisen hermoston tehtäviin kuuluu ennen kaikkea kehon normaalitilojen toiminnat kuten nukahtaminen, ruuansulatus ja lihasten rentouttaminen.

Sympaattinen hemosto on tarkoitettu aktivoitumaan erikoistilanteissa kuten vaaratilanteissa. Kun kohtaamme vaaran (oli se sitten aito vaaratilanne tai ei) sympaattinen hermostomme käynnistää sarjan automaattisia toimintoja jotka valmistavat meidät maksimisuoritukseen; olemme valmiita pakenemaan tai taistelemaan.

Esimerkiksi näet metsälenkillä puisen kepin kaukaa joka näyttää käärmeeltä; sympaattinen hermostosi vaihtaa tällöin isommalle vaihteelle (kysymättä sinulta) ja painaa kaasua; verenkiertoosi tulvahtaa sressihormoneja, adreaniinia ja noradrealiinia, sydämen syketiheys kiihtyy, verenpaine nousee ja verenkierto nopeutuu. Aistisi herkistyvät; kuulet, näet ja haistat paremmin. Keho vapauttaa myös ennaltaehkäisevästi kipua lievittäviä hormoneja ja kortisolia. Nyt olet valmis maksimisuoritukseen. Kävelet lähemmäksi keppiä ja huomaat, että se oli tosiaan vain keppi eikä käärme. Tällöin on sympaattisen hermostosi aika päästää irti otteestaan ja parasympaattinen hermosto voi uudelleen aktivoitua. Palaat rentouden tilaan, kaikki kehossasi palaa normaaliin tilaan.

MUTTA

Ongelma onkin se, että monet meistä altistuvat näille stressiärsykkeille jatkuvasti. Keho joutuu käynnistämään sympaattisen hermoston stressireaktion jatkuvasti. Kiire töihin, kofeiini kahvista, puhelin, sähköpostit, äänimelu, nälkä, perheen arki, palaverit, aikataulut, vaativa työkaveri/ystävä/puoliso/lapsi, telkkari ja vaikka mikä vaatii jatkuvasti välitöntä huomiotamme. Mikään näistä yksinään ei varmaan kaada maailmaamme, mutta ne kaikki yhdessä ovat monelle liikaa. Useimmat meistä eivät pääse päivän aikana missään kohtaa levolliseen tilaan jossa parasympaattinen hermosto tekee korjaavaa ja eheyttävää työtään. Toisin sanoen kaasu juuttuu pohjaan ja jarru ei toimi enää.

Tämä kaikki  siis tapahtuu pääsääntöisesti meissä ihmisissä täysin tiedostamatta! Emme voi käskeä hermostoamme. Sen sijaan voimme vaikuttaa paljonkin siihen miten kehomme ja mielemme reagoi erilaisiin tilanteisiin. 

Kun harjoitat rentouttavaa syvähengitystä rentoutat hengityselimiäsi ja kehoasi. Kun kehosi rentoutuu niin mielikin rentoutuu askel askeleelta. Kun mielesi ja kehosi rentoutuu stressihormonien määrä vähenee kehostasi.

Kokeile heti:

Sulje istu tuolille tai mene makaamaan lattialle. Ota asento jossa hengityselimilläsi on tilaa, eli suorista selkäsi pyöräytä hartioita taaksepäpäin, suorista niskasi istu tai makaa rennosti. Laita tämä laulu soimaan (tai jokin muu/ nauti hiljaisuudesta), sulje silmäsi, keskity hengitykseesi, jos ajatuksesi vaeltavat jossakin muualla tuo keskittymisesi takaisin hengitykseen. ÄLÄ MUUTA HENGITYKSESSÄSI MITÄÄN. Hengittele rauhassa kehoasi kuunnellen tämä vähän yli 8 minuuttia. Kun laulu loppuu avaa silmäsi pehmeästi, istu hetki ja jatka siitä mitä teit. 

Miltä tuntui?





Kun harjoitat tietoista läsnäoloa se opettaa hallitsemaan reagointiasi stressaavissa tilanteissa. Voit opetella hitaasti pienin askelein päästämään irti hallinnan tarpeestasi ja rentoutua hyväksymään sen mitä tässä hetkessä on. 

Avuksi ohjatut syvärentoutukset:

Ioga Flow salillamme (ja monissa saleissa ympäri suomea) tarjotaan ohjattuja syvärentoutustunteja. Niistä on apua jokaiselle rentoutumiseen, elämänsä hyväksymiseen, rauhoittamaan hermostoa sekä hormonitoimintoja ja vapauttamaan energiaa oman arjen hallintaan, tiedostavampaan olemisen taitoon sekä rennompaan, luovempaan ja iloisempaan flowhun. Tutkitusti monet syvärentoutukset (esim jooganidra) vastaavat vaikutuksiltaan monen tunnin yöunia. 

Tulen kevään ja kesän aikana avaamaan stressin vaikutuksia ihmiseen laajemminkin sekä myös tapoja joilla voit hoitaa itseäsi, mutta jos haluat heti jo lukea asiasta lisää ja aloittaa harjoitusten tekoa niin suosittelen todella lämpimästi Mia Jokinivan Hengähdyshetkiä kirjan lukemista. Kirja on inspiroinut muiden kirjojen kanssa minua kovasti kirjoittamaan esimerkiksi tämän blogitekstin ja harjoittamaan rentoutuksia.

Rentoa ja kaunista viikonloppua <3

Sharon


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for sharing your thoughts <3