perjantai 7. marraskuuta 2014

Joogaamalla hoikaksi ja tasapainoiseksi? Saarasta: Osa 2

Kuvaan seisovan koiran joka kk, katsotaan miten muuttuu ;)

Ensimmäiseksi haluan pahoitella blogi tekstin viivästystä. Eikö se yleensä mene niin että kun on tekemässä elämänmuutosta siinä tuppaa olemaan muitakin isoja muutoksia ja tällä kertaa olin tekemässä kodin vaihtoa samalla. Nyt sitten viralliseen aiheeseen - Pysyvään painonhallintaan.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani kerroin vähän taustaani ja tulen varmasti jatkossakin sivuamaan menneisyyden tapojani ja miten ne muuttuvat matkani aikana. 1 viikko on ollut avartava, ihana ja täynnä oivalluksia. 


Ajattelin kuvata muutamaa asanaa teille ekasta viikostani. 


Saimme ”kotiläksyksi” tutkailla syönkö nälkääni ja lopetanko syömisen kun olen täynnä. Ainakin kun mietin itseäni ennen kurssin alkua, ruokatapani olivat aivan hirveät. Päivisin saatoin venyttää lounastaukoani klo 17 saakka, joskus jopa pidempääkin. Tämä tapahtui, koska oli mukamassa niin kiireinen, että en minä nyt mitenkään ehdi syömään. Siitä alkoikin aikoinaan minun oravanpyöräni, illalla kun pääsin kotiin olin uupunut ja nälissäni ja silloin tuli syötyä mitä ensimmäiseksi sain käteeni.  Ja valitettavan usein päivälliseni oli popcornia ja jatkuvaa napostelua. Vaikka jossain kohtaa koin kylläisyyden tunnetta ruokahimoissani jatkoin silti useasti syömistä.  Sen jälkeen onkin hankalaa jaksaa tehdä / suunnitella / ennakoida seuraavan päivän ruokia… Tällä tavoin sitä helposti toistaa samaa kaavaa, ja olo pysyy uupuneena.  Kurssilla huomasin jo parin päivän jälkeen, että kun keskityin syömiseen ja pidin ruokatauot järkeviin aikoihin, iltanapostelut loppuivat täysin ja koin itseni energisemmäksi. Verensokeri myös pysyi tasaisena. Aloin myös keskittyä annoskokoihin ja pienensinkin lautastani, jaoin myös evääni kahteen osaan työpaikallani. Sen seurauksena koin kylläisyyden tunteen oli myös helppoa lopettaa syöminen.



Nestekierto liikkeelle!

Sain myös tehtäväksi joogata 15 min joka aamu ja olen todella yllättynyt noinkin lyhyen harjoituksen vaikutuksista. Aamujoogan jälkeen tunnen itseni pirteäksi ja energiaa tuntuu riittävän koko päiväksi, selän jäykkyydet häviävät harjoituksen aikana. Suurimpana muutoksena olen huomannut, että joka aamu peilistä katselee kevyempi minä. Innolla odotan mitä seuraavat 3 kuukautta tuovat tullessaan ja matkaani saatte seurata koko kurssin ajan.